glögi-karpalo-raakakakku ohje

Haluan ihan ehdottomasti jakaa teidän kanssa minun uuden lempparikakkuni! Se on Vaneljan (eli Virpi Mikkosen) tekemä ohje Novitalle. Täytyy myöntää että yllätyin kun neuleisiin keskittyneessä lehdessä hyppää vastaan kakkuresepti. Positiivinen ylläri kylläkin - pakkohan se oli testata!

Tätä on nyt tehty kaksi kertaa ja on kerännyt kehuja. Laitetaan siis jakoon tännekin! Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Yksi asia minkä olen muuten huomannut: raakakakkujen tekemistä vähän jännitetään ja niiden tekoa pidetään hankalana. Turhaan! näitä on oikeasti superhelppoa tehdä ja itseasiassa helpompaakin kuin ns. normaalikakkua! pienellä kikkailulla pärjää vaikka sauvasekoittimella, kokeiltu on. 



Glögi-karpalo raakakakku

Pohja: 
2,5 dl manteleita
6 tuoretta taatelia 
2 tl piparkakkumaustetta
1/2 tl kardemummaa
hyppysellinen merisuolaa 

Täyte:
3 dl cashewpähkinöitä (n. 1h liotettuna)
0,5 dl kookosmaitoa (tai muuta maitojuomaa)
5 rkl kookossiirappia tai vaahterasiirappia
0,5 dl sitruunasta puristettua mehua
1 tl vaniljauutetta tai vaniljatangon siemenet
1 dl sulaa kookosöljyä 

Kuorrutus:
2 dl pakastekarpaloita (sulana) 
1 dl vahvaa glögiä
3 rkl sulaa kookosöljyä 
6 rkl chia-siemeniä

Vuoan halkaisija 18 cm 

Hienonna mantelit tehosekoittimessa. Lisää taatelit, mausteet ja suola. Sekoita muovailtavaksi taikinaksi. Leikkaa irtovuoan pohjalle leivinpaperipala, jotta kakun siirtäminen on helpompaa myöhemmin. Painele pohjataikina tiiviisti vuoan pohjalle. Valmista täyte. 

Soseuta kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi paksuksi massaksi. Lisää tarvittaessa hieman nestettä, mikäli tehosekoittimesi ei jaksa sekoittaa seosta, mutta pidä seos mahdollisimman paksuna. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa jotain maustetta. Kaada seos vuokaan pohjataikinan päälle ja siirrä seos pakastimeen. Valmista sillä välin kuorrute. 

Soseuta karpalot, glögi ja sula kookosöljy tasaiseksi soseeksi tehosekoittimessa. Hämmennä sekaan chia-siemenet ja jätä seos paksuuntumaan 15-30 min. Ota vuoka pakastimesta ja kaada kuorrute kakun pinnalle. Laita kakku takaisin pakastimeen tekeytymään pariksi tunniksi tai kunnes se on täysin jähmettynyt. Ota huoneenlämpöön, tarjoile ja nauti! Säilytä jääkaapissa ja nauti muutaman päivän sisällä. 

❤️ 


 Ihan superhyvää, kiitos Vanelja! 

Suolaa ei muuten kannata jättää ohjeesta pois, se on ihana pikku juju pohjassa. Ja itse vaihdoin siirapin hunajaan, kaikkea kun ei kaupasta muista ostaa ja täysin vegaanista linjaa ei ollut täysin välttämätöntä noudattaa 😊  myös chian-siemenet jäi kauppaan, lisäsin vain vähän enemmän kookosöljyä ja hyvin pysyi kasassa! 

Tee tämä vaikka heti, alkuviikon herkuksi 😉 


Ihanaa maanantaita! 





Kommentit

Suositut tekstit