perjantai 24. maaliskuuta 2017

kannattiko maalata?

Niin ne rattaiden tekstiilit siis. Minun mielipide on että kannatti!


Kirjoitin viime syyskuussa meidän Brio-yhdistelmien kasvojenkohotuksesta. Näistä tulikin joku aika sitten kommentteihin kyselyä ratkaisun kestävyydestä, josta muistinkin että tästä on pitänyt sana tai pari kirjoittaa.

Jätin kuvat käsittelemättä, niin väri näkyy kunnolla 

Täytyy myöntää, että yllätyin itsekin kun sen tappokaatosateen jälkeen ei maali valunut irti mustana vanana pitkin talon vaunukellaria 😀 hinkkasinkin, testiksi. Eikä irronnut mihinkään. Mitään!



Mustista mustimmat eivät nuo vaaleimmat maalatut osat ole kirkkaassa päivänvalossa, mutta ainakaan omaan silmään tuo ei erotu häiritsevästi. Värit eivät myöskään ole mitenkään laikukkaat vaan maali levisi tasaisesti. 

Ja nyt on tosiaan joka sää koettu, kaatosade, kaatolumisade jne jne. Kaiken ovat vanhukset oivallisesti kestäneet! Hyvä hyvä 💛 


Matkustajakin on menopelinsä kelpuuttanut. Eikä yhtään harmita että rupesin tuhertamaan maalia tuonne kuomuosan sisäpuolellekin vaikka pinnat olisi vielä ihan käyttökelpoiset olleet sellaisenaankin - ei ollut nimittäin ihan pieni prosessi kun rouva Valtamerialus maalasi selkä vääränä kapeassa eteisessä. 

Luulen että kesään päin edetessä meillä siirrytään kevyempiin rattaisiin, mutta kelpot ovat edelleen seuraavallekin käyttäjälle edes vaikka sitten ulkounirattaiksi. Tai sitten jäävät meille, saa nähdä 😁

Mitä terveisiä seuraaville rattaiden tuunailijoille?
Tee se! ja jos yhtään epäilyttää, voihan tekstiilimaalia testata ensin pieneen, huomaamattomaan kohtaan. Tai olla kaikki tai ei mitään-meiningillä (niin kuin allekirjoittanut) ja lähteä vain sutimaan 😂 no ei, testatkaa ensin. 

Aurinkoa viikonloppuusi 💛


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti