torstai 17. elokuuta 2017

"häpeäisit, läski äiti!"

Tämä otsikko on suora lainaus Marja Hintikan tekstistä jossa hän julistaa raskausrauhan. 

Teksti ja kokemukset varmaan, no jos ei kaikille, niin ainakin todella monelle tulevalle äidille tuttuja. Ja minä allekirjoitan ihan täysillä! Jos teksti ei ole tuttu, pääset siihen tästä. 

 
Mutta entä raskauden jälkeen? 

Minulla nousi molemmissa raskauksissa paino noin 18 kg. Osa aivan varmasti itseaiheutettua, tuppaan olemaan hyvän ruoan perään ja hei, raskaana on muutakin mietittävää kuin kilot. 

Sanomattakin ehkä selvää, että sairaalasta ei lähdetty kotiin kovin fittinä. Suunnilleen vuorokausi synnytyksestä lensi jo ensimmäinen kommentti: "no ei sullakaan kauheasti mahaa kadonnut." Kiitos tiedosta, ei niin eikä kuulukaan. Laitoin suusta päässeen sammakon piikkiin. 

Kiloja on vieläkin noin kymmenen "ylimääräistä", ja ennen lapsia olen painanut yli 15 kiloa vähemmän kuin nyt. Ja silti, varmaan ensimmäisiä kertoja kunnolla mulla on tosi hyvä olla kroppani kanssa! En kritisoi jokaista makkaraa tai stressaa kuinka niistä olisi päästävä eroon että kelpaisin. 

Tapasin päiväkodin pihalla erään ennestään tuntemattoman naisen. 

"Sulla on tuossa tuo pieni ja seuraava näyttäisi olevan tulossa!"

Totesin, että ei kyllä ole. Hän ymmärsi virheensä ja pahoitteli, molemmille jäi vaivaantunut olo. Ja tiedättekö, kun tämä ei ole kahdeksan kuukauden sisällä ensimmäinen kerta kun minun epäillään olevan raskaana! 

Rakastan säkkimäisiä tunikoita ja mekkoja. Ne on armollisia paitsi kiloille, mutta eniten kun ne eivät purista rääkättyä, raskausarpista ihoa. Rakastan myös vyötäröä imartelevia hameita. Kapea vyötäröni on nimittäin yksi lempikohdistani itsessäni (jokaisellahan on sellainen, tai ainakin pitäisi olla!  ❤️) 

Arvatkaapa mitä minulla on ollut päällä kun kommentteja vatsanseudusta on sadellut?

 
Onneksi minulla ja makkaroillani on hyvä suhde, viittaukset pyöreyteeni ei ole käynyt itsetunnon päälle. Kuitenkin tunne siitä, että yksityisyyttäni loukataan on vahva. Kuka sanoo, että kuukausi, tai edes kahdeksan, synnytyksestä täytyy olla timmi mimmi? Ei kukaan, indeed.

Siinä missä vatsantaputtelijat pitäisi laittaa kuriin ja antaa naisille kunnioittava raskausrauha, tulisi myös tuoreille äideille antaa palautumisrauha. Tuskin vieras ihminen kehtaisi kommentoida avoimesti vatsanseutuani, jos en lykkisi lastenrattaita samalla kun tuon esikoista kerhoon. Olenhan jo muutaman tehnyt, teen varmasti siis lisää. Olen lisääntymiseni myötä avannut koko elämäni avoimen tarkastelun kohteeksi painoindeksiä myöden.


Ensi kerralla kun mietit onko naapurin Irma pieniin päin, älä kysy, älä oleta. Asia selviää sinulle jos niin on tarkoitus, tai vähintään sitten kun pienokainen tuhisee rappukäytävässä vastaan. 

Vaikka minun itsetuntoni ei kysymyksistä ole järkkynyt, saattaa toisella olla taustalla jotain mikä satuttaa muutakin kuin yksityisyyttä. Pahimmillaan aiheutat yhdellä kommentilla paljon vahinkoa. Toinen on saattanut juuri kokea kipeän keskenmenon, hän saattaa toivoa kovasti raskautuvansa, mutta ilman tuloksia. Hänellä saattaa juuri nyt olla todella stressaava elämäntilanne tai sairaus joka rasittaa.

Tai hän on saattanut syödä vain todella ison lautasellisen pastaa.

Sen sijaan että taivastelisit äitien kiloja, haluttomuutta laihduttaa tai uteliaisuuttasi tunkeilet raskauskysymyksillä, sano vain:

"oletpa kaunis!"

 PS. uteliaille tiedoksi: vatsanseutuani ei kannata seurata raskautumisen toivossa. Koemme, että velvollisuutemme Suomen kansoittamista kohtaan on täyttynyt ja lapsilukumme on täysi. Jos masuni näyttää pyöreältä, se johtuu taipumuksestani turvota jopa lasillisesta vettä. Ja sitä paitsi minä rakastan syödä hiilareita vehnän muodossa. 

Peace, love & pasta ! 

💗

1 kommentti:

  1. Niinpä! Täyttä asiaa. Hyvä Minna! -liisa

    VastaaPoista