keskiviikko 1. marraskuuta 2017

synttärisuunnitelmia

Alle kuukausi lasten syntymäpäiviin, jaiks!

Koska lapset ovat syntyneet niin lähekkäin, on enemmän kuin järkevää juhlia ne samalla kertaa. Itsellä säästyy järki sekä hermot, ja vieraillekin (varsinkin sukulaisille) mukavampaa kun ei joka viikko tarvitse meidän kutsuilla ravata.

Tähän saakka ollaan juhlittu sukulaiset ja kaverit E:n synttäreillä kerralla, tänä vuonna ajateltiin koska lapsilla on yhteissynttärit niin pidetään kaverisynttärit erikseen. Aino ei vielä perusta kaverisynttäreistä, joten reppistä juhlitaan virallisesti vain yksissä juhlissa 😉


Juteltiin esikoisen kanssa eilen vähän teemaa läpi. Lopputuloksena loputon puhetulva, kohta neljävuotiaan savuavat aivot sekä alustava suunnitelma teeman suhteen. Yksi ajatus oli yli muiden: Star Wars. 
Vaikka yhtäkään ohjelmaa herra ei ole saanut katsoa (ukin kanssa on vähän saatu pelata tabletilla), on nuo Stormtrooperit sekä Darth Waderit kova juttu, ollut jo vuoden! melko varmasti siinä meidän inspis mistä lähdetään suunnittelemaan E:n ihan omia juhlia. 

Yhteissynttäreille tulee varmaankin neutraalimpi teema - Aino kun ei osaa vielä avustaakaan suunnitelmissa (niin äiti pääsee valitsemaan jotain söpöä ja pastellinsävyistä). Ihan vapaita käsiä en taida antaa E:lle näiden suhteen 😉 tuli aika villejä ajatuksia eilen.


Mites se kakku sitten? no, ottaa tuosta sitten selvän 😁 teemoitetaan luultavasti (Star Warsilla, vähintään tähdillä jos äidillä menee myöhäiseksi), maku tulee olemaan arvoitus. Kaverisynttäreillä lasten vauhti tulee varmaankin olemaan melkoinen joten tarjoilu on varmaankin pitkälti sorminnäperrettävää ja nopeasti syötävää. 

Kokemus sanoo että ei nämä malta ja ehdi syödä kumminkaan. Aikuisille pidetään kahvipannu kuumana all day long! 

Mites ne lahjat sitten? tässä aihe mikä aiheuttaa äidille jo kylmiä väreitä.

Mutta se niiin kutkuttava ajatus lapselle - paketit! tänä vuonna on toivottu paljon pikkulegoja,  Stormtrooper-asua ja muumitaloa. Meillä on nyt pari päivää hypistelty postiluukusta tipahtanutta lelulehteä hullunkiilto silmissä.

Äiti toivoisi lapselle elämyslahjoja ennemmin kuin leluja. Joulu tulee kuukauden päästä ja sama show edessä silloin, jaiks. 

Synttärit ja mun lapset on jo kohta 4 v ja 1 v ! 

Aika vaan lentää 😳

💛

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti