maanantai 14. elokuuta 2017

sukat hukassa 1 v ! + arvonta

Hujahti vuosi äkkiä bloggauksen parissa, sukat ovat olleet hukassa nyt kokonaisen vuoden verran 💛


Paljon on vuodessa tapahtunut: loppuvuosi neulottiin hulluun tahtiin ja odotettiin kirppua syntyväksi. Sitten syntyi kirppu ja käsityötahti kulkenut täysin perheen ehdoilla. 

Siitä huolimatta ylitin yhden esteen ja lopetin jahkailun - rupesin ompelemaan! nyt haisee itsekehu, mutta olen ihan sairaan ylpeä itsestäni. Se ei ollutkaan niin kamalaa, hankalaa ja pelottavaa, ja nyt lapsilla on päällä jotain itse rakkauvvella tehtyä, virheineen kaikkineen.

Sen lisäksi haastoin itseäni: neuloin erääseen projektiin jotain, mistä en vielä(kään) hiisku mitään. Se oli minulle iso ja hieno juttu! 

Mitä perheeseen tulee, niin kaikki menee paremmin kuin hyvin. Tämän vuoden kevät opetti arvostamaan ihan hitokseen enemmän sitä, että meillä on upea perhe. Sekin, virheineen kaikkineen. Uusi koti näyttää ja tuntuu hyvältä. On aika hyvä olla. 

MUTTA nyt sitä arvontaa kehiin! 

Eilen valmistui muutama pienen ihmisen pandaystävä. Ja toinen heistä on vielä ilman leikkikaveria! Löytyisikö teiltä Pandalle koti?

Panda on pehmeä sekä rapiseva. Ja jotta ystävä ei pääsisi omille teilleen rattaiden tai vaikka turvakaukalon kyydistä, on sillä ihan oma hihna. Karkailevia nimittäin nämä pienet vekkulit.

Anna pandalle koti! osallistu arvontaan laittamalla terveisesi tämän postauksen alle. Tämän jälkeen hirmuisesti arpaonnea ja muista seurata tilannetta, osallistumisaika loppuu sunnuntaina 20.8. klo 22 ja arvonnan voittaja ilmoitetaan täällä maanantaina 21.8. klo 10 ! Saattaa olla, että toiselle onnekkaalle lähtee myös ylläripalkinto 😉 eli nyt vain osallistumaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! voittajat on ilmoitettu uudessa postauksessa täällä !

KIITOKSIA OSALLISTUNEILLE 💛💛💛
ONNEA !

62 kommenttia:

  1. Täällä olisi rakastava koti pandalle ❤

    VastaaPoista
  2. Ooh, meidän pieni on jo vähän suuri rapistelemaan, mutta lähipiirissä on iiiiisoja masuja joista tulee uusia rapistelijoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Onneksi olkoon!! laitathan pian minulle sähköpostia - osoite löytyy tuosta sivusta :)

      Poista
  3. Tälle löytyisi kyllä rakastavia koteja varmasti enemmän kuin mitä on tarjota. Itse lahjoittaisin sen ystävän tulevalle vauvalle.

    VastaaPoista
  4. Mä oon juuri sairaalassa odottelemassa tuolle pandalle käyttäjää. ��
    Heidi

    VastaaPoista
  5. Täällä 10kk tyttö ihastuisi varmasti <3

    VastaaPoista
  6. Täältä löytyisi koti ihanalle pandalle!<3
    janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Täällä 8,5kk tyttö tulis rakastumaan tähän pandaan��
    (Merijaakonaho@gmail.com)

    VastaaPoista
  8. Ihana panda :) Meillä panda pääsisi siskon perheeseen uuden tulokkaan rapisteltavaksi <3

    VastaaPoista
  9. Mukana.Omalle tulevalle aarteellamme<3sallap85@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Täällä yksi Minja-neiti olisi varmasti haltioissaan noin ihanasta Ystävästä! 😍💕

    VastaaPoista
  11. Pikkuinen Hertta-vauva rapistelisi mielellään tommoista pandaa.
    paharo85@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Onpa suloinen panda-lelu! Mukavaa alkavaa syksyä! :)

    VastaaPoista
  13. Oi mikä ihana Panda! Me kyllä annetaan sille mielellämme uusi koti ;)

    VastaaPoista
  14. Sisko on synnyttämässä juuri tulevaa kummilastani. Siellä olisi koti. <3

    VastaaPoista
  15. Olisipas söpö! Ehdottomasti mukana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Olispas kiva pikku tytölle. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Täältä saisi ystävän vauvan luota rakastavan ja ikeniä kutittavan kodin. Ihana! Niinkuin on blogikin, onnea yksivuotiaalle!

    VastaaPoista
  18. Mummon pikku tyttärenpoika ihastuisi varmasti tuohon. Mukaan arvontaan. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Poika 4.5kk olis varmasti innoissaan! maria.luhtala@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Lokakuussa tulossa käyttäjä 😆

    VastaaPoista
  21. Ihana panda! Ystävät lisääntyy niin varmasti löytyisi hypistelijä! ❤

    VastaaPoista
  22. Täällä tyttö 4kk on juuri ihastunut kaikkiin rapisevaan, joten tämä panda olisi meille täydellinen!
    hanna.polonen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Oi miten söpö! Tämä olisi täydellinen vauvalahja ystäväni vauvalle.<3 emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Oijoi, kuinka söpö. Passeli siis söpöläiselle kummitytölleni Hollannissa :) ankamus (at) luukku piste com

    VastaaPoista
  25. Oi kun ihana! Täältä löytyisi pandalle uusi koti, kun meidän perheeseen syntyy jouluna toinen vauva. �� asalanko@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Koti olisi tarjolla pienen tytön luona; Hippu.

    VastaaPoista
  27. Pinja tyttöselle kelpaisi, nyt rapistelee kirjekuorta :D (mira.maunula@gmail.com)

    VastaaPoista
  28. Ihanalle ystävän vauvalle ehdoton ykkösvauvalahja! (Ystävän suosikki tyyppi tämä panda) :)
    susanna.kingo@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihana panda. Täältä se saisi rakastavan kodin :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  30. Ompa ihana! <3 Oma vauveli kaipais kyllä tommosta :)
    jenergy89@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Täältä löytyisi myös koti rapisevalle pandalle. Poika varmasti tykkäisi. :)
    jaana.eduful@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Niin söpö, tarjolla turvallinen koti ♥
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Voi miten meidän pieni pandanrakastaja tästä ilahtuisikaan :D koska en ikinä voi mitään kuitenkaan, teetkö tilauksesta? K4t1my@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tekisin niin mielelläni mutta juuri nyt en ehdi :( to do-lista pursuaa!

      Toivotan kuitenkin superisti arpajaisonnea! ♥

      Poista
  34. Ihana panda! Meidän poitsu 4kk tykkäisi varmasti.:)

    VastaaPoista
  35. Ihana, tämä olisi hyvä vauvalahja ystäväperheelle 😘
    autiokatjaa@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihana! Meiltä löytys pikkumies, joka kans tykkäis! :)

    VastaaPoista
  37. Meidän 2.5 kk pikkuneiti rakastaa kaikkea rapisevaa, ja panda olisi todella mieluinen hänelle ��

    jasmin-paivanurmi (at) luukku.com

    VastaaPoista
  38. Oi ku olis söpö meidän pikkumiehelle. hanskun87@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Ehdottomasti mukana! Täällä 8kk ikäinen Alpo tykkäisi varmasti :)

    VastaaPoista
  40. Panda on huikean söpö!

    VastaaPoista
  41. Ihana Panda ! <3 Mukana ollaan
    niinaarvonnat@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Meilläkin olisi tilaa pandalle. :)

    VastaaPoista
  43. Mahtuisi myös meille :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Onnin (6kk) rattaisiin on kaveri haussa. Sujuisi bussimatkat, kassajonot yms mukavammin :)
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Täällä ois tilaa pandalle pian vuoden täytävälle tytölle!♡
    -muuan innokas ompelijaäiti

    VastaaPoista
  46. Onpa söpö. ❤ Paljon terkkuja sinne!

    VastaaPoista
  47. Suloinen :) Täällä olisi koti.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! onneksi olkoon!!

      Laitan sinulle pian sähköpostia :)

      Poista
  48. Hurjasti onnea 1-vuotiaalle! :)

    VastaaPoista
  49. Paljon onnea 1-vuotiaalle!! Meiltä löytyisi Pandalle huolehtiva koti.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Oikein paljon onnea! :)
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Täällä ois vajaa 2kk ikäinen poitsu jolle ois kyllä ihana saada tommonen söpö panda ��

    VastaaPoista
  52. Onnea, tuollainen olisi kovin tervetullut meille!
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Voi miten suloinen!
    Onnittelut ja mukana arvonnassa innolla.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  54. Ihana!<3 Täällä myös koti! anna_sofia1@luukku.com

    VastaaPoista
  55. aina löytyy tilaa. suosikkivillieläimeni anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Oi, miten suloinen!

    Löytyisi koti pandalle.
    jasmine.ahola-olli@helsinki.fi

    VastaaPoista