anelmaiset kohtaavat sinikan sydänsukat

Meikäläisen neulomistarina on hyvinkin klassinen: inhosin yläasteella käsitöitä, enkä koskaan tehnyt sitä pakollista sukkaparia loppuun: vein mummon kutomat. Ajatus neulomisesta oli kyllä kiehtova, ja sitä ja virkkausta tuli kokeiltua säännöllisesti mutta nope, kärsivällisyys ei riittänyt.
Sitten reilu kolme vuotta sitten syksyllä äitini innoittamana ostin uudemman kerran itselleni puikot ja lankaa. Kiroiluahan se oli, mutta mamma tsemppasi. Ja niin sitä vain oppi neulomaan !

Jopa äidin neulomisinnostus on pysynyt näihin päiviin saakka mutta yhtä asiaa hän inhoaa: kirjoneuletta. Ei kuulemma pysty, ei kykene. Ja haaveissa oli ne lähtemättömän vaikutuksen tehneet Anelma Kervisen anelmaiset. Sen jälkeen Novitan syksylehdestä löytyi vielä nuo Sinikan sydänsukat.

Menin kai mainitsemaan että mulla ei ole tekemistä... no, kohta oli.


Ei sentään tarvinnut aloittaa kahta eri polvisukkaprojektia, toiveena oli että näitä kahta sukkamallia vähän yhdisteltäisiin. Langat mama oli säästellyt suurimmaksi osaksi viime vuosien Novitan 7 veljestä-langoista. Sinikan sydänsukkien ohje löytyy Novitan syksylehdestä, ja anelmaiset taisi löytyä uusimmasta sukkapainoksesta, mutta sen puutteessa tilattiin ohje Raverlystä.


Okei, myönnän. Rupesin tykkäämään anelmaisista. Eikä se kukkarivikään parin kirosanan jälkeen ollut yhtään niin vaikea ! Väreinä oli hunaja, luonnonvalkoinen, sammaleenvihreä sekä ilmeisesti jo valikoimista poistunut ruosteenpunainen. En tiedä onko tuota samaa sammaleenvihreääkään enää, se oli kanssa vanhoja säästöjä äidiltä.


Ristiinvahvistettu kantapää. No, tuli ainakin tiivis sanotaan näin :D

Voi olla, että täytyy tehdä itsellenikin anelmaiset. Ehkä juuri ne överit missä on pitsiä ja kukkia ja kaikkea. Äiti ei näitä toivonut, yläresoriin tein kyllä nauhapaikat että mieltään saa vielä muuttaa ;)

Mutta ihan söpöt, eikös?

Kommentit

Suositut tekstit